Kandipalaute, kurssipalaute ja kehittäminen

Hesarin pääkirjoitussivuilla komeili tänään Jyväskylän yliopiston kahden työntekijän kirjoitus opiskelijapalutteen turmelevasta vaikutuksesta. Vaikka kirjoituksella on joitain ansioita, löytyy myös muutama melko kriittinen puute jotka heikentävät kritiikin osuvuutta. Kirjoituksen keskeinen ongelma onkin, etteivät kirjoittajat vaikuta tuntevan kandipalautteen sisältöä ja sen roolia yliopistojen rahoitusjärjestelmässä kovinkaan hyvin. Kirjoittajien argumentti – yksinkertaistettuna – on, etteivät opiskelijat tiedä, mikä saa heidät oppimaan. Osittain tästä syystä johtuen opiskelijoilla on taipumus pitää helppoja kursseja ja lepsuja opettajia hyvinä sekä päinvastoin haastavia kursseja ja vaativia opettajia huonompina. Tämä argumentti on sellaisella miellyttävällä, pörröisen paternalistisella tavalla houkutteleva. Opiskelijathan tulevat yliopistoon oppimaan, mistäpä ne tietäisivät mikä on heille parhaaksi? Ja mikä ettei – argumentissa voi olla vinha perä. Kandipalautteen kanssa sillä ei vain ole mitään tekemistä. Ne, jotka eivät ole koskaan kandipalautteeseen osallistuneet, voivat tutustua kyselyyn UNIFI ry:n nettisivuilla. Kandipalautteen painopiste on ollut sen tähänastisen historian aikana enemmän opintojen ohjauksessa (“Tarjolla on ollut riittävästi ohjausta opintojen suunnitteluun”), opiskelijoiden ja opettajien dynamiikassa (“Olen saanut riittävästi palautetta opettajilta”) ja erilaisten tausta- ja motivaatiotekijöiden selvittämisessä. Kandipalautteessa ei ole kyse kurssien tai opettajien arvioinnista kirjoituksen kuvaamalla tavalla, vaan laajasti ymmärretyn opiskeluprosessin sujuvuudesta. Ehkä onkin niin, että kirjoittajat ovat sekoittaneet sisäiseen käyttöön kerätyt kurssipalautteet yliopistojen rahoitukseen vaikuttavaan kandipalautteeseen? En nyt edes mene siihen, että kandipalautteen osa yliopistojen rahoituksesta on aika pieni, eikä siinä arvioida yliopistoja absoluuttisilla mittareilla vaan suhteessa muihin yliopistoihin. “Jos opiskelijapalautteen perusteella aletaan ohjata opettajia, tuhlataan opetukseen varattua aikaa ja energiaa harhaanjohtaviin mittauksiin, seurantaan ja suunnitteluun.” -Moisio & Heinämaa Kuten teksti ylipäätään, tämä ei nyt enää liity kandipalautteeseen tai yliopistojen rahoitukseen oikein mitenkään, mutta kyseinen heitto suhtautuu niin ylimielisesti opetuksen kehittämiseen, etten voi olla sitä kommentoimatta. Kukaan, missään, koskaan ei ole sanonut,...