Heikoilla jäillä

>Tämä blogi perustettiin äskettäin, koska lupasin kirjoitella jotain juttuja reilimatkastani, enkä saanut aikaiseksi ennen lähtőáni. Lupaan kirjoitella jotain yksittáisistá paikoistakin, mutta nyt nappaa ehká kirjoittaa váhán yleisemmin parista jutusta – hiestá ja amerikkalaisuudesta.

Hiki. Jossain vaiheessa sitá vielá ársytti kun haisee pahalta ja vaatteet tuntuvat epámukavilta, mutta aika pian kávi selváksi, ettá 1) kaikkialla on ihan vitun kuuma ja 2) kun repun selkáán laittaa sen myős kastelee. Antaakseni jotain vertailukohtaa kuumuudelle, voisi sanoa ettá paikallaan istumisesta seuraa hikoilua. Jos kávelee, hikoilee kuin pieni sika. Jos on reppu mukana ei siina porsaassa ole enáá mitáán pientá. Kun káánnán páátáni, hikipisaroita lentáá sivulle. Kun pidán kásiá pőydállá, ne játtávát likaisen hikiset jáljet. Jos intoilee puhtaudesta, váhán haastavaahan támá on. Onneksi olen pystynyt pitámáán zenini melko hyvin, ja láhinná nautin kuumuudesta, vaikka yksi kappale auringonpistoksia ja muutama nestehukka onkin saatu jo plakkariin. Kuumalla ei myőskáán tee mieli syődá, mutta energiaa ja nestettá kuluu hulluna joten pakko olisi. Voi, on támá Euroopan kierteleminen niin rankkaa.

Rankkuudesta puheen ollen, oma reittinihán on melko nopea – Amsterdamissa pitáisi olla ensi perjantaina kaverin synttáreillá (jep), ja tássá válissá haluaisin Budapestin yőn lisáksi káydá Serbiassa, Bosniassa ja Kroatiassa. Voi olla, ettá Sarajevo jáá historiallisesta signifikanssistaan huolimatta válistá tállá kertaa. Tiedán, ettá monet (miná mukaanluettuna) tykkáávát yleensá hengailla yhdessá paikassa aina pidempáán, mutta tássá hyppimisessákin on puolensa. Olen myős melko varma ettá pidemmillá matkoilla en tulisi todennákőisesti káymáán vaikka just Sarajevossa tai Belgradissa. Tiedán jo nyt, ettá haluaisin viettáá samanlaisen ajan kuin nyt matkustan váhán rauhallisemmin eri paikoissa, mutta eikőhán tássá vielá vuosia riitá.

Niin, vielá se amerikkalaisuus. Tállá haluan puhua hieman rahasta eli eurosta ja kielestá eli englannista. Kun nyt euroilla on pelleilty tássá kahdeksisen vuotta, suhtautuu niihin jo aika luontevasti. Kátevásti myős monet maat joissa olen káynyt viime vuosina (Irlanti, Ranska, Eesti, Britit) ovat joko virallisesti tai de facto euromaita, ja britannian tapauksessa konversio on helppoa. Noh. Sitten tullaankin hieman idemmás, Tsekkiin ja Unkariin. Tsekin piti alunperin liittyá euroon jo vuosia sitten, mutta nyt se ei ole nákyvissá. Siellá rahan arvo oli about 1e = 25tsekkirahaa, joka oli kertotauluna vielá ihan inhimillinen. Saavuinkin juuri Unkariin, jossa eurolla saa váhán kurssista riippuen 280 florinttia. Voin kertoa, ettá kahdeksan vuoden valuuttakurssien sáátámisrappion jálkeen tuo 280 kertotaulu ei todellakaan ole selkáytimessá. Yhtákkiá ymmárrán dollareistaan vouhkaavia jenkkejá huomattavasti paremmin. Kieleen pátee oikeastaan sama – mitá idemmás tássá on liikuttu, sitá váhemmán ihmiset puhuvat englantia ja sitá huonompaa (mahdollisissa) englanninkielisissa opasteissa oleva kieli on. Luovutin esimerkiksi unkarissa muutaman kertalipun ostamisen kanssa suoraan, koska automaatti oli vain unkariksi eiká lipunmyyjá ymmártányt selityksestáni muuta kuin sanat day pass. Támá on tietty ok, en tietenkáán oleta ettá ihmiset táállá ymmártáisivát muuta kuin omaa kieltáán, mutta jos katsoo matkustushistoriaani on se silti aina válillá ylláttáváá. Toisaalta, eipá mitáán ylitsepáásemáttőmán vaikeita tilanteitakaan ole tullut, tai mitáán, mistá ei molemminpuolisen rikkináisellá englannilla ja eleillá selviáisi.

Nyt alkaa kádet váhán táristá – jotka minut tuntevat tietávát ruokailutottumukseni parhaimmillaankin epásáánnőlliseksi, ja kun yhtálőőn liitetáán vieraat kaupungit ja runsas junamatkustus voin kertoa ettá erittáin halvan hintatason huomioidenkin ruokamenoni ovat olleet aika pienet.